Hyppää sisältöön
20.4.2023 | Article

Vedyn valmistuksen välineet syntyvät suomalais-virolaisella yhteistyöllä

Elcogenin pääkonttorin aulassa Tallinnan Ülemistella on maailman kartta ja kartassa näkyy merkintöjä jo eri puolilta planeettaa. Virolaisen yrityksen tuotteita on toimitettu jo moneen paikkaan. Erityisesti Aasian kohdalla näkyy paljon onnistumisesta kertovia lippuja.

Visa Noronen
Visa Noronen
Viestintä, BotH2nia Network
Vedyn valmistuksen välineet syntyvät suomalais-virolaisella yhteistyöllä

Hanna Granö-Fabritius esittelee polttokennostoja Vantaalla Elcogenin uunitushallissa. Kuva: Hannu Anttila

”Olemme komponenttivalmistaja”, kertoo Elcogenin suomalaisen tytäryhtiön toimitusjohtaja Hanna Granö-Fabritius käydessään Virossa pääkonttorilla. 

Elcogenin linjoilta valmistuu vetytalouden perustavaroita vedyn tuottamiseksi: elektrolyysikennoja ja polttokennoja, elektrolyysikennostoja ja polttokennostoja sekä kennostoista kasattuja moduuleita.  

Elektolyyserillä hajotetaan vesimolekyylejä sähköllä vedyksi ja hapeksi ja polttokennoilla saadaan sähköä yhdistämällä vetyä ja happea vedeksi. Elcogen on rakentanut uudet tuotteensa kaksisuuntaisiksi eli samat komponentit voivat toimia sekä elektrolyysereinä että polttokennoina. 

Elcogen on erikoistunut kiinteäoksidipolttokenno- (SOFC) ja kiinteäoksidielektrolyysikennotekniikkaan (SOEC). Ne ovat uutta ja vielä osittain kehitysasteella olevaa teknologiaa. SOEC:eista rakennetut elektrolyyserit operoivat 650-850 asteen lämpötiloissa höyryn avulla. Osa veden hajottamiseen käytettävästä energiasta saadaan lämmöstä, mikä vähentää sähkön tarvetta vedyn tuotannossa. SOEC-teknologiaa voidaan myös hyödyntää synteettisen metaanin valmistuksessa hiilidioksidista ja vedestä. 

 

Elcogen3.jpg

SOFC-konditiontiasemalla tehdään kennostotuotannon viimeinen vaihe ja laadunvarmistus. Kuva: Elcogen 

Tallinnassa valmistetaan kennot 

”Täällä Tallinnassa valmistamme kennot. Elcogen syntyi tänne, koska Neuvostoliiton avaruustutkimuksen jäljiltä täällä oli kovatasoista keraamista osaamista, jota kennojen valmistuksessa tarvitaan”, Granö-Fabritius kertoo. 

Tuotanto laajenee kovaa vauhtia. Uutta 10 000 neliömetrin tuotantolaitosta suunnitellaan parhaillaan. Nykyinen Tallinnan tehdas pääkonttorin yhteydessä on alle 10 vuotta vanha. 

Kennostot kasataan Vantaalla 

Elcogenin Vantaan tuotantolaitoksen yhteydessä Suomen toimistolla istuu myyntijohtaja Hannu Anttila. Vantaan tuotantolaitoksen tiloja laajennettiin viimeksi pari viikkoa sitten. 

”Täällä Vantaalla kokoamme kennoista kennostoja”, Anttila kertoo. 

Yksittäinen Tallinnassa tehty kenno painaa n. 20 g. Kennosto syntyy yhdistämällä 119 kennoa. Kaikkine osineen yksi kennosto painaa 33 kg. Kennostoja valmiiksi yhdistämällä syntyy moduuli. 

”Yksi kennosto tuottaa polttokennomoodissa 3 kW sähköä. Elektrolyysimoodissa sama kennosto tuottaa 3 kuutiota vetyä tunnissa kuluttaen siihen sähköä noin 9 kW”, Anttila luettelee. 

Kennosto on edelleen komponentti ja käyttöä varten eri komponenteista on koottava järjestelmä. Elcogenin suomalaisen kumppanin Convionin järjestelmässä on 24 Elcogenin kennostoa ja lisäksi esimerkiksi lämmönvaihtimia, tehoelektroniikkaa, sensoreita ja automaatiota. Ensimmäinen Elcogenin SOEC-komponentteja sisältävä Convionin järjestelmä on nyt otettu käyttöön VTT:n Bioruukissa (lue juttu tästä). 

Aivan kuten Virossa myös Suomeen tämä tuotanto on syntynyt aiemman tutkimuksen ja tuotekehityksen ansiosta. Suomessa Elcogenin tuotannon perustana oleva osaaminen syntyi aikoinaan VTT:n, Wärtsilän ja Tekesin työstä. 

Elcogen1.jpgTässä kennostossa on 119 kennoa päällekkäin. Kuva: Elcogen 

Osaajia tarvitaan 

Takaisin Tallinnaan Granö-Fabritiuksen luo. Suomen tytäryhtiön toimitusjohtajaa huolettaa osaajapula. Markkinat vetävät nyt tuotteita kiivaaseen tahtiin ja useat investoijat ovat sijoittaneet Elcogenin kasvuun. Tulevaisuudessa yrityksen massatuotanto on tarkoitus keskittää Viroon ja tuotekehitystä laajennetaan Suomessa.  

Työntekijöitä on silti ollut vaikeuksia löytää Virossa, jossa työvoimapula on muuttunut jo pitkäaikaiseksi ilmiöksi. Suomessakaan omia osaajia ei ole tarpeeksi ja ulkomaalaisten asiantuntijoiden saaminen eri puolilta maailmaa on vaikeaa - mitä ei yhtään helpota EU:n ulkopuolelta tuleviin työtekijöihin liittyvä suomalaisbyrokratia. 

”Meille kannattaa laittaa työhakemuksia”, Granö-Fabritius muistuttaa. 

 

Pääset tutustumaan Elcogenin tuotantoon ja siihen, miten kennostot syntyvät, osallistumalla BotH2nia goes Helsinki -tapahtumaan 1.-2.6.

Ilmoittaudu tapahtumaan tästä