Hyppää sisältöön
2.5.2023 | Uutinen

Suomen ensimmäinen vedyn siirtoverkkohanke etenee perussuunnitteluvaiheeseen

Gasgrid Finland Oy:n vedyn siirtoinfrastruktuurin demonstraatiohankkeessa on tarkoituksena rakentaa vedyn siirtoputki, jossa Kemira Oyj:n Joutsenon tehtaalla syntyvää vetyä siirretään Ovako Imatra Oy Ab:n Imatran terästehtaalle Gasgridin vetyputkea pitkin. Kyseessä on ensimmäinen teollisuusalueen ulkopuolinen vedyn siirtohanke. Hankkeen suunnittelussa keskitytään tämän vuoden aikana tarkentamaan vetyputken linjausta sekä teknistä toteutusta.

Suomen ensimmäinen vedyn siirtoverkkohanke etenee perussuunnitteluvaiheeseen

Kuva: Kokkola Kiehuva (Gasgrid Finland) 

Demonstraatiohanke mahdollistaa Suomen ensimmäisen kokonaisen vedyn arvoketjun toteuttamisen sähköstä kemianteollisuuden sivutuotevedyn kautta terästeollisuuden vihreiksi lopputuotteiksi asti ja edistää siten Suomen energia- ja raaka-ainejärjestelmän kehitystä. Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt hankkeen suunnitteluun ja mahdolliseen rakentamiseen 9,5 miljoonaa euroa RRF-energiainvestointitukea osana EU:n NextGenerationEU- rahoitusta. Hanke edistää myös paikallisen vetyklusterin syntymistä Etelä-Karjalaan ja paikallista elinkeinoelämää.  Hankkeella luodaan perusteita tuleville vedyn siirtoputkihankkeille Suomessa. 

Nyt hanke on etenemässä perussuunnitteluvaiheeseen, jossa tarkentuu muun muassa putkilinjaus. Putken pituus on arviolta 23 km, josta suurin osa mukailee nykyistä maakaasuputken linjausta. Uuden maastolinjauksen osalta huomioidaan alueen luontoarvot ja virkistystoiminta. Perussuunnittelussa keskitytään myös vahvasti turvallisuus- ja ympäristöasioihin esimerkiksi kattavien riskikartoitusten ja luontoselvitysten kautta. 

Putkilinjausta tullaan edelleen tarkentamaan sidosryhmä- ja maanomistajakeskustelujen sekä luontoselvitysten jälkeen tämän vuoden aikana. 

”Hankkeesta tullaan keskustelemaan maanomistajien ja muiden tulevan putken lähialueiden toimijoiden kanssa infotilaisuuksissa kesän ja syksyn aikana. Tulemme tiedottamaan Imatralla ja Lappeenrannassa järjestettävien tilaisuuksien ajoista ja paikoista myöhemmin erikseen tarkemmin”, kertoo vetykehityksestä vastaava johtaja Sara Kärki Gasgrid Finland Oy:stä. 

Perussuunnittelukonsultti ILF Consulting Engineers valittiin toteuttamaan hankkeen perussuunnitteluvaihe julkisen hankintaprosessin kautta. Perussuunnittelu tulee kestämään vuoden 2023 loppuun asti. 

Lue lehdistötiedote

 

Lue artikkeli vetyputkien markkinoinnista Saksassa:

Suomen vetyputket myydään Berliinissä – ruotsalaisten kanssa